Taran elämää

  Nyt on sitten jännittämiset jännitetty!  Meidän kevään suunnitelmiin kuului minun ihka ensimmäinen näyttely, joka järjestettiin Järvenpäässä 30.5.2010 ja Uhon järjestämät möllitokokisat 1.6.2010 Talissa.  Emäntä oli lähes 100 % varma, että kotiin tullaan maitojunalla molemmista, ja kovaa.  Toisin kävi. 

Näyttelypäivä valkeni aurinkoisena ja emäntä hääräsi koko aamun, ettei vaan mitään unohdu ottaa mukaan. Sitten ne pakkasivat minut ja ilmeisesti kaiken tarvittavan mukaan autoon.  Taas turhaa vouhotusta sanon minä.  Näyttelypaikalla oltiin emännän tapaan “hyvissä ajoin”, eli toisin sanoen aivan liian aikaisin.  Ja voi luoja sitä odotusta!  Meinasin repiä jo peliturkkini, kun neljäs odottelutunti alkoi.  Onneksi minua kävi välillä viihdyttämässä sen minun oikean mammani emäntä, joka napsi minusta oikein onnistuneita otoksia (Yllä: Minä ja melkein revitty peliturkki).  Lopulta koitti minun vuoroni astua siihen kehään.  Minua se homma ei jännittänyt olleenkaan (olinhan tuijottanut jo tylsyyteen asti niiden muiden tulemisia ja menemisiä, joten osasin ne tarvittavat askeleet jo vaikka unissani!), mutta Emäntä olikin sitten toinen juttu.  Siinä sitä joutui sitten kaikenkukkuraksi vielä rauhoittelijan roolin ottamaan, vaikka se jännitysmomentti olisi minulle kuulunutkin.  Pakko se oli sitten pistää parasta siellä kehässä, jotta vältyttiin Emännän sydänpysähdykseltä.  Emäntä taisi saada jonkin sortin shokin, kun tuomari julisti tuomiokseni EH2 seuraavin arvosteluin vapaasti suomennettuna:  Hyvät mittasuhteet ja hyvin rakentunut.  Hyvä turkki ikäisekseen ja hyvän värinen.  Hyvän muotoinen pää.  Täydelliset hampaat.  Kauniit silmät.  Ei optimaaliset korvat.  Hyvä niska/kaula ja vartalo.  Hyvät liikkeet.  Erittäin ystävällinen.  Ja Emäntä oli ylpeä minusta ja minä olin ylpeä, koska sain Emännän rauhoitettua, että se ei pyörtynyt sinne kehään!

Möllitokokisat olivat sitten se toinen odotettu koettelemus.  Ensin mentiin ilmoittautumaan ja sitten taas ODOTELTIIN, tylsää sanon minä.  En oikein tahtonut ymmärtää, että miksi me vaan seistiin siinä treenikentän ulkopuolella, eikä menty tekemään mitään kivaa niinkuin yleensä.  Sitten taas sen loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen me päästiin järjestäytymään riviin niiden muiden koirakoiden kanssa.  Ensimmäinen osuus oli luoksepäästävyys, jonka suhteen Emännällä oli suurimmat epäilyt (minä kun olen kaikkien kaveri ja olen henkeen ja vereen sitä mieltä, että kaikki on tervehdittävä halien).  Minä tyttö se päätin yllättää ja sain tästä osuudesta täyden kympin!  Seuraavana oli 1 min mittainen paikallamakuu kytkettynä.  Siinä vieressä oleva Rölli ei millään jaksanut olla tuota aikaa paikallaan ja (onhan se kohtuuttoman pitkä aika näin aktiiviselle koiralle, jos totta puhutaan) Emäntä sanoi ajatelleensa, että jos minä meinaan lähteä siitä paikaltani, niin se on nyt tai ei sitten koskaan.  Se oli se “ei koskaan”.  Tästäkin vetäisin mennentullen 10 pistettä kertoimella 4 =40 pistettä.  (Se Rölli sai 0 pistettä, koska se meni sitten vielä yhden toisen kaverin päälle makaamaan ihan pokkana, voi noita poikia!)  Sitten pääsin hyppäämään esteen yli, helppo nakki sanon minä.  Tuomari antoi minulle tästäkin täydet pisteet, koska loikkani oli valtava ja suoritus muutoinkin ilmeisen hieno.  Eli 10 pist. kertoimella 2 =20 pistettä.  Me ollaan harjoiteltu penkkien ja puunrunkojen yli hyppimistä, joten tuo muutaman sentin korkuinen este tuntui ihan lasten leikiltä, joten päätin sitten näyttää ihan mielenosoituksen vuoksi, että kuinka korkea loikan sitä pystyy tekemään. Tuomariakin vähän nauratti.  Sitten tuli se kisan vaikein osuus, eli seuraaminen kytkettynä.  Emännän ohjaustaidot on hieman tämän osa-alueen suhteen ruosteessa, joten pistesaalis jäi 16 pisteeseen (8 kertoimella 2).  Viimeisestä osa-alueesta eli istumisesta ja luoksetulosta sain 9 kertoimella 2=18 pist., koska päätin jostain kumman syystä hypätä Emännän syleilyyn.  Kai minä olin niin innoissani tästä hauskasta kisailusta.  Kokonaisvaikutelma oli sitten tuomarin mukaan 9 ja palaute koko kisasta:  Hyvä meininki =) ja iloista yhteistyötä, lisää kontaktiharjoituksia.  Lopulliset pisteeni 113/120.  Ja Emäntä hurrasi taas. Kaiken kaikkiaan siis onnistunut kevät ja nyt minäkin pääsen siirtymään kesälaitumille, ja toivon, että Emäntä antaa minun olla treenien suhteen rauhassa edes sen aikaa, kun ollaan 2 viikkoa Juhannuksesta mökillä.  Saa nähdä.  Jotakin se on jo höpissyt, että heinäkuussa mennään Tervikselle, mutta siihen on onneksi vielä aikaa. 

Makoisaa kesää kaikille!

Emäntä ilmoitti minut taas sinne kouluun, missä harjoitellaan käytöstapoja ja muitakin juttuja.  Olen edelleenkin porukan menevin persoona, vaikka kuinka yritän jaksaa keskittyä siihen hommaan.  Välillä se emäntä tekee ihan hölmöjäkin juttuja, että saa minut kiinnostumaan siitä hommasta, minä kun niin mielelläni imisin itseeni kaikki ne ihanat hajut sieltä kentältä ja seurustelisin muiden lajitovereiden kanssa.  Noh, löpinät sikseen.  Olen minä tottapuhuakseni oppinutkin siellä koulussa ihan kamalasti kaikkea uutta.  Emäntä sanoo, että meidän arkielämä on helpottanut treenien alkamisen jälkeen huomattavasti.  Eihän se emäntäkään voi kaikkea osata (vaikka se osaakin ihan todella paljon) ja se onkin sanonut, että joidenkin “avujen” pois jättäminen on ollut se haastavin homma sille.  No, nyt niistäkin sitten päästään.  Se koulun ope kerto viime kerralla, että meillä on kauden päätökseksi ihan kisatkin siellä ja tuo emäntä stressaa niitä jo nyt(aina se stressaa jotain!).  Saa nähdä miten käy, meillä on meinaan vielä treenattavaa noihin kisoihin.  Emäntä tahtoisi ihan tosissaan kai lähteä kisa-areenoille, mutta se epäilee kovasti minun keskittymiskyvyn rajoja.  Näyttelyynkin ollaan menossa 30.5.2010 ja se järjestetään Järvenpäässä.  Sitäkin varten harjoitellaan PALJON.  Välillä tuntuu, että tämän pienen hoffin elämä on täynnä kaikenmoisia treenejä ja harjoituksia.  Parasta noissa on kuitenkin se, että minä tiedän, että siellä leikitään ihan sydämenkyllyydestä ja se on parasta elämää se.  Leluja minä saan usein, ehkäpä syystä, että minun käsittelyssä kestävät vain tietynlaiset lelut.  Pehmoleluja en saa enää ollenkaan, sillä rakastan niitä valkoisia hötötäytteitä levitettynä ympäri ämpäri meidän taloa.  Minua on pesty lumien sulamisen jälkeen varmaan joka päivä, sillä rakastan ylikaiken kaikenmoista multaa ja oikeastaan kaikkea, millä saa itsestään mustan värisen.  Emäntä onkin välillä sanonut, että minusta olisi pitänyt tulla merkkari tai musta, kun niin kovasti yritän vaihtaa blondista bruneteksi.  Ojat ja etenkin niiden pohjalla oleva vesi ovat pop.  Ja ai sitä tunnetta, kun on käynyt siellä ojan pohjalla kastelemassa itsensä ja pääsee sitten multapeltoon möyrimään ja vetämään hepuleita!  Ja niin, se tärkein:  Olen se minäkin oppivainen luonne, sillä kovan työn ja uurastuksen jälkeen minulta on jätetty kuonopanta pois lenkeiltä.  Kävelen siis hihnan päässä lähes mallikelpoisen kansalaisen tavoin! =)

Mahtavaa kevättä kaikille kuulijoille!

Tara

 Hei taas kaikki rakkaat kuulijani! Lunta on tulla tupruttanut niin rutkasti, että alkaa jo meikä tytöllekin riittämään. Emäntä ja isäntä ovat jatkuvasti kolauspuuhissa ja minä meinaan hukkua kinoksiin. Emäntä ennätti tänään jo hieman huolestua ollessamme metsälenkillä, kun minä katosin hetkeksi kokonaan. Enhän minä mihinkään pitkälle ollut lähtenyt, vaan olin ihan vain kirjaimellisesti sukeltanut hankeen. Korvista se emäntä minut sitten tunnisti ja matka jatkui tavalliseen tahtiin:kahlaten lumessa(minä siis liidän lumen päällä ja emäntä kahlaa polvia myöten).  Viime viikon kohokohta oli, kun sunnuntai aamuna isäntäväki pakkasi minut autoon ja lähdimme ajamaan kohti Unajaa. Minä tyttö nukuin lähes koko matkan ja perillä vasta huomasin, että siskojahan sitä oltiin tultu katsomaan (Se minun veljeni ei kuulema päässyt tulemaan, kun sen isäntäväki oli lähdössä jonnekin matkoille)! Aku-isäkin oli päässyt rientoihin mukaan, mutta kovin kummissaan näytti olevan meistä kakaroista(ihan kuin se olisi unohtanut, että mitä sitä tulikaan sen mamman kanssa silloin joskus puuhailtua). Alli taisi kiusata isää ihan kuusi-nolla, siitähän sai, hyvä Alli! Muutamia edustusotoksiakin meistä otettiin ja minä niin kovasti yritin nätisti siinä rivissä istua, aika vaan tuntui menevän niin kovin hitaasti, että tylsäähän sitä tuli. Onneksi se meidän kasvattaja on nopea kuvaaja ja sai meistä palleroista ihan kelpo otoksia. Hurjan mukava reissu siis kaikenkaikkiaan. Kotimatka meni nukkuessa ja olinkin sitten koko illan ihan rätti. Hihnakäytöksestäni emäntä haluaa mainita vielä muutaman sanasen. Minulla ei ole enää käytössä sitä NIIIIIN kamalaa ja elämää rajoittavaa kuonopantaa(joka muuten kutittaa kuonoa niin, että sitä on ihan pakko hinkata joka kadun kulmassa), vaan ihan tavallinen ketjupanta. Lenkit ovat pidentyneet huomattavasti, kun en enää vedä hihnassa pää kolmantena jalkana. Voisin sanoa, että lenkeillä on nykyään jopa kivaa ja uskon, että isäntäväki on ihan samaa mieltä. Tälläistä siis meidän arkeen tällä kertaa!

 Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Emäntäni suureksi harmiksi en päässyt sitten osallistumaan niin kauan odotettuun Kaapelitehtaan pentunäyttelyyn.  Samainen takajalka revähti sitten uudemman kerran iltalenkillä ollessani ja jouduin sitten ihan tohtorilla käymään. Diagnoosiksi sain lihasrevähdyksen, ja hoitona oli viikon lepo sekä kipulääkitys. Sen verran minä kuitenkin olin näyttelyhengessä mukana, että kävin siskoa tervehtimässä ja yhteiskuvauksessa. Näyttelyn suhteen emäntä on päättänyt, että sinne mennään, jahka minä saan hieman enemmän järkeä päähäni (väittävät, että olen todellinen ADHD). Jalka on nyt siis ollut kunnossa, vaikka pää kolmantena jalkana edelleen menenkin. Kasvuni on ollut kohtalaisen tasaista edelleen ja painakin nyt kunnioitettavat 25 kg, en siis ole enää mikään ihan pikku tyttö!  Ruokani jouduttiin vaihtamaan tutusta ja turvallisesta Eagle packin puppysta sen maahantuonnin loppuessa. Nykyään syön erittäin hyvällä ruokahalulla Golden eaglen holistic health puppya. Hihnakäytökseni oli isäntäväen mukaan aika rajua joulun tienoilla (ostetusta kuristuspannastani ei sitten ollutkaan sitä toivottua apua), joten avuksi minun kouluttamisessani ostettiin sitten kuonopanta. Pysähdysten määrä lenkïllä on vaihtelevasti vähentynyt ja isäntäväki elää toivossa, että josko tuosta kapistuksesta pääsisi vielä joku päivä eroon. Vapaana ollessa käyttäydyn kuin pieni unelma, vaikka hienosti hihnassa oleminen ei pieneen päähäni olekaan vielä mennyt. Nyt sitten odotellaan kovasti kevään koulutuksia kotona treenaillen.  Emäntä sanoo, että olen kehittynyt hurjasti paikalla olemisessa(jaksan jo istua n.30 sekuntia paikallani ja se on pitkä aika minulle se!) ja seuraamisessa joulun jälkeen. Kontaktiharjoituksia tehdään ahkerasti joka välissä, vaikka emäntä sanookin, että se alkaa jo sujumaan ja että minä olen ymmäränyt tuijottamiskilpailun jujun.  Voitan siis aina!

Kävin eilen taas purkamassa loputonta energiavarastoani kaverini Finjan luona. Siinä leikin temmellyksessä satutin sitten oikean takajalkani. Emäntäni ei vieläkään tiedä, että mitä oikeastaan tapahtui. Lonkkaa tai selkäperäistä vaivaa näin ensikädeltä tuo emäntä veikkaili ja ilta menikin sitten lepäillessä. Emäntä oli ihan varma, että joutuisi aamulla tilaamaan minulle ajan tohtorille. Aamu koitti ja kinttuni oli kuin ihmeen kaupalla taas täysin kunnossa. Kovasti se minua lenkilläkin tarkkaili, mutta mitäpä tuota, kun ei minussa enää mitään vikaa ole. Emäntä on kyllä vahvasti sitä mieltä, että joku päivä minulla on vielä pää auki, kun tuo minun menoni on niin hurjaa. Aina sata lasissa.                                                                               Tottista treenaillaan vielä ihan kotioloissa, koska se minun kouluni loppui. Tarkoitus olisi mennä tässä joku päivä treenaamaan myös emännän ystävän kanssa, sikäli mikäli tälläinen hurjapää nyt joukkoon hyväksytään (emäntä epäilee vahvasti). Tulevaa näyttelyä varten ollaan harjoiteltu paikallaan seisomista, joka minusta on harvinaisen tylsää hommaa. Istuisin niin paljon mielummin. Lenkit menevät toisinaan mielestäni hienosti, mutta löytyy niitäkin päiviä vielä aika paljon, jollon emäntä uhkaa jättää minut sinne matkan varrelle.  Viime viikon kohokohtani oli naapurin pikku Joulut. Siellä oli niin paljon ihania ihmisiä ja tapasin myös ihka ensimmäistä kertaa Joulupukin. Minua kehuttiin tapaamisen jälkeen hyvähermoiseksi kaveriksi, kun en juurikaan väenpaljoutta ja tuota outoa pukkia arastellut. Mukavaa oli!

Heippa! Minun ihka ensimmäinen koulupäivä oli viime tiistaina. Minut pakattiin autoon ja sitten ajettiin puoli tuntia toiselle puolelle kaupunkia Taliin. Voisin sanoa, että innostunut oli lievä ilmaisu sille, miten käyttäydyin, kun näin ne kaikki toistakymmentä rekkua samalla kentällä. Ensin me järjestäydyimme riviin esittelyyn ja minunkin luokse tuli se kouluttaja käymään. Siinä minun sitten piti istua ja olla huomioimatta tuota ihanaa uutta ihmistä. Emäntä oli ihan onnesta soikeana, kun minä näytin kuinka hienosti minä osaan olla nätisti paikoillani. En kyllä sille kertonut, että sen lihapullan voimalla me mentiin. Ne muut olivat harjoitelleet siellä koulussa jo alkusyksystä lähtien (minä en emännän mukaan voinut mennä aiemmin, koska minun rokotukset tulivat vasta nyt voimaan), joten jouduimme tyytymään vain ohitusharjoituksiin sen toisen pienen kanssa. Se olikin sitten aika vaikeaa. Onneksi sillä toisella pienelläkin näytti olevan yhtä vaikeaa, joten emäntäkään ei heti lannistunut. Loppujen lopuksi minä sitten menin ohi ihan kohtalaisen hienosti. Kotiläksyksi sain harjoitella perusasentoa (mikä sitten lieneekään?!), jonka emäntä lupasi minulle opettaa. Olin koulussa olon jälkeen kirjaimellisesti kuin uitettu koira, sillä siellä satoi ihan koko ajan. Minua se märkyys ei haitannut, mutta emäntä oli taas mutasyöksyistäni eri mieltä. Ensi viikolla onkin sitten syksyn viimeinen koulupäivä, joten sen jälkeen emäntä ja minä joudumme opiskelemaan ihan vaan kotona. Minusta on muuten tullut jo niin iso tyttö, että saan olla päivän jo yksikseni koko meidän kodissa, eikä vaan aidan takana eteisessä ja makuuhuoneessa. Tuhoja olen tehnyt täyden nollan verran, josta nuo ihmiseni ovat oikein ylpeitä!

 Hei vaan! Emäntä tuntuu tosiaan ihan kirjaimellisesti vihaavan syksyä. Minusta se taas on paras vuodenaika mitä olen tähän ikään mennessä kokenut. Minusta on ihanaa pyydystää lentäviä lehtiä suoraan ilmasta tai säntäillä niiden perässä muuten vaan. Emäntä on hermona ja tietäähän sitä tyhmempikin, että lenkit ovat etenkin tuulispäivinä aivan kaaosta (emännän mielestä). Muta on myös minun juttuni, pidän sen mausta. Emäntä sanoo, että siitä tulee masu kipeäksi ja sitten tulee ripuli, mutta ei se minua haittaa. Syön sitä aina tilaisuuden tullen kuitenkin. Tänään kävimme kiipeämässä koko perheen voimin vuosaaren isoimmalle kukkulalle, josta näki koko uuden sataman. Minä pyyhälsin koko matkan tuulispäänä eteenpäin, joten yllä oleva kuva on sitten seurausta siitä urheilusta. Olen ollut sisäsiisti jo pitkän aikaa, josta isäntäväki on kovin mielissään. Päiväsaikaan (kun minun perheeni on työssä) minua käy katsomassa naapurin setä, joka antaa aina ruoan ja päästää minut ulos. Kertaakaan ei ole vahinkoja sattunut isäntäväen töissä ollessa.  Ohitusten suhteen ollaan tehty nyt viikonlopun aikana emännän kanssa työvoitto. Se sanoo, että minä osaan jo aika hienosti keskittyä. Pentukouluun mennään 27.10, jota jo innolla odotan. Siellä saa sitten paaaljooon namia, ahmatti kun olen!

Tara

Kovin on pienen Hovawartin elämä nykyisin kiireistä, kun ei ennätä blogiaan kirjoittamaan. Tässä kuvassa minä olen justiinsa eikä melkein 14 viikkoa vanha. Isäntäväki meinasi jo tyystin tuskastua kuvaa ottaessaan, sillä minä olen oppinut niin täydellisesti istumaan, että yritän sitä joka väliin tarjota namin toivossa. Saivat sitten sentään kohtaisen otoksen sivuprofiilistani. Arjet menevät sukkelaan uusia jäyniä opetellessa ja niitä toteuttaessa. Kaikkien ja kaiken pureminen on ollut viimeaikainen suosikkini, erityisherkkuna tällä hetkellä emännän villasukat suoraan jalasta tarjoiltuna. Vahinkoja sattuu enää hyvin harvakseltaan ja nekin ovat olleet isäntäväen piikkiin meneviä, ovat vain olleet sillä hetkellä omissa puuhissaan(vaikkakin olen täysin sitä mieltä, että minut on huomattava AINA ja minun on saatava olla mukana JOKA PAIKASSA).

Huomenna menen taas sen mukavan tohtorin luo, sinne missä taiotaan roppuloita tyhjästä. Saan emännän mukaan tehosteen edelliseen rokotukseen. Minut on kuulema myös ilmoitettu Kaapelitehtaan pentunäyttelyyn Joulukuussa, joten pääsen siellä tapaamaan ainakin siskoni. Emäntä on kyllä kieltämättä suhtautunut hyvin epäilevästi siihen, että osaanko minä laisinkaan käyttäytyä näyttelyssä, mutta sinne nyt sitten senkin uhalla lähdetään. Hullua hommaa, kyllähän minä ilman sitä virallista arvosteluakin tiedän olevani kaunis. Kirjoittelen taas lisää, kunhan kiireiltäni ennätän!

Tara

Hei taas!

Olen hirviö tai niin ne ainakin sanovat.  Se alkoi, kun täytin 12 viikkoa. Olin jo oppinut kulkemaan hihnassa kohtalaisen hienosti ja pysyin vielä vasemmalla puolellakin. Sitten minä päätin kokeilla tuon niin rakkaan isäntäväen hermoja. En enää kulkenutkaan vätämättä ja vasemmalla puolella, vaan tein kaikki toisin kuin ne sanoi (olisittepa nähneet isäntäväen ilmeet, kun niiden hermo oli totaali kireällä) ja kun ne komensi, niin lennätin korvat taas sinne kahden kilometrin korkeuteen. Päätin vetää hepulit joka ainoa ilta ennen nukkumaan menoa, haukuin ja tein kaikenlaista muutakin pientä jäynää, että minulla oli hauskaa!. Eilen minä sitten päätin armahtaa nuo, lähes viikon kun minua hirviötä kestivät. Emäntä meinasi onnesta ratketa, kun en vetänytkään yhtään lenkillä ja kuljin vasemmalla kuin pieni unelma. Eihän ne lenkit tottavie mukavia minustakaan olleet, kun joka välissä sitten seisottiin paikallaan ja odotettiin minulta sitä anovaa katsetta, että matka jatkuisi. Hepulit jätin myös tältä illalta väliin ja ne kehuivat taas minua maasta taivaisiin. Elämä tuntuu taas olevan tasaista. Tutustuin tänään emännän veljen Viiru-kissaan, joka ei oikein välittänyt leikkiä, vaikka kuinka yritin temppujani sille näyttää. No, ehkä sekin myöhemmin rohkenee leikkimään. Käyn säännöllisesti tapaamassa Finja kaveria ja meidän leikit sujuu jo kivasti. Tosin, ei se jaksa niin kauan juosta ja riehua, kuin mitä minä. Kuulemisiin!

Hei taas! Olimme viikonloppuna emännän kanssa sienimetsässä. Yritin minä muutamaa mustikkaakin saalistaa suoraan varvuista, jotakuinkin huonolla menestyksellä. Saalistamisella tarkoitan sitä, että aina kun emäntä löysi hyvän sieniapajan, niin minä vaanin mättään takana niitä sieniä ja sitten minä loikkasin kuin gaselli saalistamaan niitä. Emäntä ei ollut ollenkaan mukana saalistamisleikissä, vaan se keräsi niitä sieniä koriin sen minkä minun saalistukseltani kerkesi. Monesti minä onnistuin tehtävässäni niin täydellisesti, että sain haalittua koko saaliin pyllyni alle, mörskäksihän ne kaikki menivät. Mukavaa puuhaa tuo sienessä olo!

Olen saanut myös uuden ystävän. Sen nimi on Finja ja se on rodultaan kooikerhondje. Se on noin suunnilleen tällä hetkellä saman kokoinen kuin minä olen. Ensin meidän yhteiselo ei tuumanut lähteä sujumaan, sillä Finja ei oikein ymmärtänyt minun kovia leikkejäni. Yritinpä jopa pomottaa sitä, kunnes se sitten ystävällisesti näytti minulle kakaran paikan ja siitä se meidän ystävyys oikeastaan sitten alkoikin. Tapaillaan Finjan kanssa aikalailla säännöllisesti viikonloppuisin.  Nyt on pakko lopettaa, sillä emäntä on TAAS sitä mieltä, että käyn kierroksilla, joten parempi mennä nukkumaan!